sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

MH-luonnekuvaus

Käväisimme kera Papun MH-luonnekuvauksessa näin "Noitapillien nimipäivänä" - kuten naapurini virpomispäivää kutsui. Isännälle tuli nyt kirjallista todistusaineistoa, ettei kaikki haukkuvat koirat pelokkaita ole. "Yllättävän" yhteistyöhaluton kuitenkin. Tässä kuvauksen kulku:

1a (kontakti, tervehtiminen): Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen.
1b (kontakti, yhteistyö): Lähtee mukaan haluttomasti
1c (kontakti, käsittely): Väistää tai hakee tukea ohjaajasta
Papu sai lievän paniikkikohtauksen ennen testin alkua, kun luuli, että taas ollaan näyttelykehään menossa. Alku meni  siis karkuun yrittäessä ja maan matosena madellessa.
 
2a (leikki, leikkihalu): Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
2b (leikki, tarttuminen): Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
2c (leikki, puruote ja taisteluhalu): Ei tartu esineeseen
Leikki alkoi melkeinpä innokkaasti, mutta lelulla "virittely" oli Papulle liian lyhyt poistamaan alun mielenjärkytystä.

3a (takaa-ajo): Ei aloita
3b (tarttuminen): Ei kiinnostu saaliista/ Ei juokse perään
Ei näyttänyt viehe oravalta, ei. Ja liian kaukanakin, kuka sitä nyt tuonne asti juoksemaan.  Myös tässä osiossa olisi Papu tarvinnut innostamista, jotta olisi viehe kiinnostanut vinttikoiraradan tapaan.

4 (aktiviteettitaso): Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata.
 Tämä ei ollut Papusesta lainkaan vaikeaa. Jos emäntä malttaa pysyä 3 minuuttia tekemättä mitään, niin toki siihen pystyy koirakin...

5a (etäleikki, kiinnostus): Kiinnostunut avustajasta, yksittäisiä lähtöyrityksiä
5b (etäleikki, uhka/aggressio): Osoittaa yksittäisiä (1-2) uhkauseleitä osion ensim. tai toisessa osassa
5c (etäleikki, uteliaisuus): Ei saavu avustajan luo
5d (etäleikki, leikkihalu): Ei osoita kiinnostusta
5e (etäleikki, yhteistyö): Ei osoita kiinnostusta
Pömpelin takaa ilmestyvä mörkö oli Papusta huippua! Kovasti tempoen olisi pitänyt päästä heti katsomaan, mikä perhana se siellä ilveili. Ja kun vihdoin päästettiin, niin eihän se uskallus ihan perille asti yksin riittänytkään :)  Mutta kovaa mekastettiin turvavälin etäisyydellä. Kun mörönvaatteet jätettiin pömpelin taakse, ei asun sisällä ollut eukko kiinnostanut pätkän vertaa - olisi pitänyt päästä sinne pömpelin taakse sitä asua katsomaan...

6a (yllätys, pelko): Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti
6b (yllätys, puolustus / aggressio): Osoittaa useita uhkauseleitä ja hyökkäyksiä, voi purra
6c (yllätys, uteliaisuus): Menee haalarin luo ilman ohjaajan apua
6d (yllätys, jäljellejäävä pelko): Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
6e (yllätys, jäljellejäävä kiinnostus): Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria yhdellä ohituskerralla
Ja leikit sen kun paranee! Kun kesken kävelyn eteen nousi maasta yht'äkkiä haalari , niin koira ei ehtinyt varmasti edes tajuta, mikä se siihen ilmestyi, kun roikkui jo hampaillaan lahkeessa kiinni. Kun haalari ei sitten pistänytkään vastaan, niin mielenkiinto siihen hävisi. Kerran piti ohikulkiessa käydä tarkastamassa, josko vehje kuitenkin lähtisi käyntiin uudestaan - ei lähtenyt. Toivotaan, ettei kadulla nurkan takaa tule lenkkeilijöitä liian vauhdikkaasti vastaan...

7a (ääniherkkyys, pelko): Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti
7b (ääniherkkyys, uteliaisuus): Menee räminälaitteen luo ilman apua
7c (ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko): Ei minkäänlaisia liikkumis-nopeuden vaihteluita tai väistämistä
7d (ääniherkkyys, jäljellejäävä kiinnostus): Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
Räminälaite oli myös mielenkiintoinen. Se piti heti käydä tarkastamassa, kunhan ensisäikähdyksestä selvisi. Mutta ei sekään liikkunut enää - tyhmiä vehkeitä, ei jaksa kiinnostaa.

8a (aaveet, puolustus/aggressio): Osoittaa useita uhkauseleitä
8b (aaveet, tarkkaavaisuus): Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja
8c (aaveet, pelko): Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta / Pakenee
8d (aaveet,uteliaisuus): Menee katsomaan, kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä
8e (aaveet, kontaktinotto aaveeseen): Ottaa itse kontaktia avustajaan
Kohti hiipivät aaveet taisivat olla aika jännittäviä. Topakasti niitä haukuttiin häntä pystyssä ja hihna kireänä. Mutta, kun eivät metelistä säikähtäneetkään vaan tulivat vaan lähemmäs ja lähemmäs, niin koirakin pikkuhiljaa peruutti ja oli lopulta omistajan takana hihna kireällä. Kun sitten lähdettiin katsomaan, ketä siellä aaveissa sisällä oli, totesi Papu taas samantien, että "ihmisiä, höh".

9a (leikki, leikkihalu): Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee
9b (leikki, tarttuminen): Ei tartu esineeseen
Vähän enempi oli leikkimisintoa nyt, kuin alussa, muttei häävisti kuitenkaan.

10 ampuminen: Keskeyttää leikin/ passiiv., lukkiutuu yleisöä, laukauksia tms kohden, ei palaa leikkiin/
passiivisuuteen
.  
Leikin aikana ammutut laukaukset aiheuttivat leikin keskeytymisen vähänksi aikaa, mutta leikin jälkeen olisi taas pitänyt päästä selvittämään, kuka perhana se siellä paukutteli.