Koko syksy on etsiskelty tuloksetta viime keväänä Pinjalle ommeltua toppahaalaria (karvaa kun on vähän ja pakkanen kolottaa polvia). Joulun aikaan Maaningalla 30-asteen pakkasilla oli viimein pakko istuutua väkkäröimään harvahapselle uusi haalari hävinneen tilalle (materiaalina oma toppatakkini). Tosin toppahaalarikaan ei riittänyt siinä vaiheessa, kun väsy iski kesken liian pitkän lenkin ja loppumatka taitettiin sylkyssä istuen. Tärisyttämään alkoi haalarissakin, joten jatkossa kovimmilla pakkasilla laitetaan haalarin sisään vielä villapusero. Täytyyhän sitä lenkille päästä! Mutta kyllä neiti haalarista tykkäsi, vauhtia riitti ja ilme oli kovin onnellinen päätä hankeen puskiessa. Puvun istuvuuskin sattui nappiin, pysyy päällä, eikä kiristä mistään tai häiritse matkan tekoa.
