Minkä sinä taas oot sisälle tuonu..?

Isäntä tullasi Papua tuulikaapissa sisälle tullessa. Ajattelin, että taas jotain sangen kamalaa, kuten risu poskessa on tuotu roskaamaan pyhää viihtyisyyttämme. Päivittelyn jatkuessa piti käydä katsomassa. Ja jalanhan se Paapuska oli sisälle raahannut, rusakon etukoipi, verekäskin vielä. Pikainen analyysi: 
* Ei, ei ole kaveruksista rusakon kaatajiksi (orava olisi mahdollisuuksien rajoissa, mutta rusakko - heh heh). 
* Mistä hitosta ne sen on löytäneet? 
* Mikä perhana sen rusakon on hengiltä ottanut?
* Onhan molemmat koirat sisällä?
Toppatakki niskaan ja pimeään metsään tarkistusreissulle lampun kanssa. Koirat ei olleet käyneet metsän puolella. Pellon puolella meni jäniksenreittejä pitkin poikin, samoin oravien pellonlaidassa,  ehkä jopa joku peura mennyt (ellei sitten ollut kettu - ei eläintieteilijäkään ihan pro ole :) ). Pääasia, ettei näkynyt suden tai ilveksen tassuja. Naapurin rajalla Papulla petti pokka ja pörhistellen säntäsi pienen kuusen juurelle. Sieltähän se löytyi, sangen kaluttu jussi, jäljellä enää nahka ja lähes täydellinen luuranko (vain pätkiä kylkiluista ja toinen etujalka puuttuivat - sekä toinen takajalka, jonka Nasti joutui saman tien luovuttamaan takaisin). Eipä siitä selkoa ottanut, kuka sen oli hengiltä ottanut, mutta oisko ilves saalistaan naapurin takapihalle jäänyt aterioimaan? Hieman jännittyneempänä pikkukavereita taas ulos päästää, mutta jatkuva ulkoilu kun on kuitenkin se maailman suurin ilo...

Pieni Eläin yrittää karistaa kiltin tytön mainetta

Pieni Eläin täytti juuri 4 vuotta. Sen kunniaksi täytyi ilmeisesti olla ensimmäisen kerran tuhma. Kiellettiin kyllä kiusaamasta lintuja. Vaan kun olivat niin ihania! Eikä ne edes pelännyt, ku hiljaa istui lintulaudan alla. Ja sitten ei malttanut enää istua, vaan piti yrittää kiivetä laudalle. Laho oli jalka, kun siitä katkesi. Siemenet ei olleet hyviä, kuorellisia olivat. Hätäratkaisuna "onnettomuuden" jälkeen köytettiin lintulauta koivunrunkoon pystyyn, mutta vielä vähemmän se näytti terrierin rynkytystä sillä tavalla kestävän. Saa nähdä, kuinka kauralyhteet saavat talvella olla rauhassa, talipallot kyllä jo lähtökohtaisesti tullaan virittämään riittävän korkealle ja tukevasti.

Täällä sitä nyt ollaan

Siis omalla pihalla. Sutia pystyy vetelemään niin etu- kuin takapihallakin aika lailla. Nurmen lisäksi löytyy asfalttia selkäpuolen hinkkaamiseen ja reviiriä voi laajentaa halutessaan myös metsän tai pellon puolelle. Puro ja oja tarjoavat pikaista vilvoittelua janoisille ja itsensä liian puhtaiksi tunteville. Vain se isompi lätäkkö puuttuu, jossa uida voisi. Jopa LUOLA (aka siltarumpu) on etupihalle asennettu ja sen omistussuhteesta käydään lähes päivittäin vauhdikkaita neuvotteluja. Toinen luola kaivettiin omatoimisesti puuliiterin alle.

 Naapuriin me ei olla pyritty ja kylätielle on sen verran matkaa, että ollaan saatu olla aitaamattomalla pihalla ihan keskenään. Sisälle joudutaan, jos pellolla näkyy traktori - Papu kun yrittäisi ottaa sen kiinni, kuten ruohonleikkurin tai imurin (joiden esiin tullessa Papulle täytyy myös järjestää jotain muuta ohjelmaa). 

Sisätilatkin ovat ihan jees. Ikkunat on alhaalla, näkee hyvin takapihalle: lintulauta on jo asennettu ja täytetty olohuoneen ikkunan eteen ja pihakuusissa on pari kertaa käynyt ORAVA.

Huh hellettä

Vaan alkaapa tuohon jo tottua, ei se niin kuumalta enää tunnukaan. Viime viikonlopun ja tämän päivän helteiden ansiosta Pieni Eläin on alkanut ihan oikeasti uida. Siinä missä Papusta on vanhemmiten tullut vähän arka vedessä ja hyvä että maha kastuu, niin Nasti vetää kunnolla kroolia. Tosin, nauttiiko siitä vai ei, ihan varma en ole. Mutta omistaja kun on niin sangen huono uimari, että kerta kaikkiaan on pakko pelastaa. Vielä viime kesänä onnistui käydä koirien kanssa yhtä aikaa uimassa, mutta nyt rannasta pyrähtää perään pieni hengenpelastaja,  joka ei tahdo käsittää, että on hankala ottaa syliin, jos ei omatkaan jalat yllä pohjaan. Muutamat kerrat ehditään käydä vielä Sääksjärven rannassa uimassa ja sitten suunnataan kirsut kohti Siilinjärveä. Omaa rantaa ei valitettavasti ole, mutta pihalla mahtuu sutimaan kohtalaisen mukavasti. Sitä odotellessa.

Ja taas pieniä viedään

Ei ihan tämän vuoden lumia...

Eivät ehtineet kun tutustua uusiin reitteihin, kun taas päästiin muuttokuorman päällä keikkumaan. Marraskuussa majapaikaksi muuttui Jyväskylä. 
Tällä kertaa asunto valittiin koirien näkökulmasta - muutimme asuntoon, jossa sohva sijoittuu ikkunan eteen mahtavaksi tiirauspaikaksi. Näkyy parkkipaikalle ajavat autot, ohi kulkevat talon koira-asukit ja kuusessa kiikkuva orava. Hiekkalaatikkokin on, josko siihen tulisi kesällä lapsia (ei meiltä). Seuraavaksi parvekkeen laudoituksesta poistettiin yksi vaakalauta, jotta sielläkin saa paremmat näkymät. Koirat osaavat arvostaa myös pitkää kiihdytyskaistaa työhuoneesta käytävän kautta olkkariin. 
Mutta Papun mielestä Jyväskylä on paras, koska MISSÄÄN ei IKINÄ ole ollut yhtä paljon REIKIÄ! Mikään ei ilahduta pientä luolakoiraa niin paljon kuin omakotialueen jokaisen pihan kohdalla olevat ajoväylän ali kulkevat salaoja-siltarummut, joista useimpiin mahtuu koko koira.  Ja jokaisella lenkillä joka ikinen niistä tarkistetaan!