Mikä on sinun on myös minun - ja kerrankin myös toisinpäin

Näin ovat todenneet terrierit makuupaikoistaan. 
Kun aluperin Pinjalle askarrellun, ja sittemmin Papulle testamentatun säkkituolin on mennyt omimaan pienempi Pinja, ovat koirat keksineet, että tyhjillään oleva sitteri toimii ihan hyvin nokosilla. Kaipa ne ovat pöpöt jo siirtyneet.

Me saatiin tällainen

Mummu ja pappa veivät jo sairaalasta vauvan myssyn tytöille tutkittavaksi. Papu siitä viis veisasi, mutta Nasti oli enemmänkin kiinnostunut. Kun vauva sitten kotiutui, oli Nasti hirmuisen varovainen, mutta valtavan ihastuksissaan. Papu sen sijaan mennä töräytti suoraan naamaa nuolemaan. Nyt kun yhteiseloa on reilu viikko takana, uskaltaa Nastikin jo varovaisesti sormia ja korvia lipaista - Papulla uutuudenviehätys taas on jo laantunut, eikä niin kovin enää kiinnostakaan. Tänään päästiin viimein selkäkivun hellittäessä treenaamaan vaunujen kanssa lenkkeilyä, mikä Papulle on käsittämättömän vaikeaa. Koko sen matkan, kun hihnat oli kaulassa, oli neiti vähän väliä renkaan edessä. Mutta kyllä me opitaan.

Kyllä terrieri tietää mitä tahtoo

Aamuisin Papulla on tullut hieman huonoksi tavaksi (ei toki ainut sellainen) vaatia päästä katsomaan keittiön ikkunasta. Ihan kuin olkkarin ikkuna ei riittäisi. Tässä se lopputulos sitten on 2 minuutin kuluttua - voiko skarpimpia vahteja olla...
Työpäivisin ei vaatimuksiin suostuta, kun yhtenä aamuna meinasi käydä hassusti. Ovella olin jo menossa ja huikkasin heiheit. Ei ne yleensäkään tule ovelle, mutta nyt tuli mieleen tarkistaa vielä, onko varmasti vesikupissa tavaraa. Vettä oli, mutta oli myös jäänyt akat ikkunalle. Siinäpä olisi ollut koko päivä kiva nököttää. 
Mutta nyt työpäiviä ei ole, joten Papu saa pyörittää huushollia mielensä mukaan. :)

Mamman vaikea päivä

Koska mamma on ollut kykenemätön trimmauspuuhiin, oli viimein pakko turvautua ulkopuoliseen apuun. Kiitokset Studio Karvakorvan Marille!

Nasu-Petteri oli siis ensimmäistä kertaa vieraan käsittelyssä, ja ensimmäistä kertaa trimmihihna kaulassa. Mammalla syyllinen olo jo edellisenä päivänä. Ja viimein kun neiti jätettiin salonkiin, tuli tutuksi se tunne, joka varmaan kaikilla vanhemmilla on, kun jälkikasvu jätetään ensimmäistä kertaa päivähoitoon.
Sentään ääneen ei parkunut, mutta pieni hätä näytti tulevan. Paha mieli onneksi molemmilla häipyi saman tien, kun käytiin neiti hakemassa takaisin. Nyt odotellaan ensi viikkoa, jotta vanhempi pääsee samaan käsittelyyn.

Ja sitten saadaan olla kuukauden verran ihan pellossa!